JOULUKAMPANJA KÄYNNISSÄ - HYÖDYNNÄ TARJOUKSET ENNEN ALV:N NOUSUA!

Syyskuun ilmastukset: greenien ilmastus tiistaina ja keskiviikkona

Kentänhoitotiimimme ilmastaa tiistaiaamuna takaysin greenit ja keskiviikkona etuysin greenit. Väylien ilmastukset puolestaan jatkuvat koko syyskuun läpi valmistaen kenttää talvea varten, jotta kausi 2025 alkaa yhtä loistavassa kunnossa kuin kausi 2024!

Väylä 11 ilmastus alkoi maanantaina. Ilmastusjäte kerätään työn ohessa, mutta pelaajien on syytä varauta jäämiin pelatessa. Asetussääntö on voimassa ilmastusjätteen myötä väylillä.


Huom! Kaikki tiiajat keskiviikkona 11.9. pelataan 10 tiiltä alkaen!


"Työstä aiheutuu väliaikaista haittaa ja työn ääniä. Työn jälki pyritään putsaamaan mahdollisimman hyvin saman päivän aikana, mutta varsinainen palautuminen tapahtuu noin viikon - kahden kuluessa. Väyläilmastus ja hiekotus tehdään väylä kerrallaan syyskuun aikana. Greenit ilmastetaan tiistaina ja keskiviikkona yhdeksän reikää kerrallaan, jonka jälkeen greenit jyrätään, jotta pelillinen haitta pysyisi mahdollisimman pienenä." , kertoi kenttämestarimme Janne Lehto.


Tiiaikoihin työt tulevat vaikuttamaan seuraavanlaisesti:

- Tiistaina 10.9. aamulla klo 06:30-8:30 on vain etuysin lähtöjä yhdeksälle reiälle (varaukset asiakaspalvelusta 0100 2010 (0,98e/min +pvm) tai valitsemalla ajanvarauskalenteriksi "Aamulähdöt 9 reikää ja sieltä alasvetovalikosta "Etuysi".
Klo 8:30 jälkeen on mahdollista pelata 18 reiän kierroksia normaalisti.

- Keskiviikkona 11.9. kaikki tiiajat lähtevät 10 tiiltä! Voit varata klo. 6:30-9:00 väliselle ajalle vain yhdeksän reiän lähtöjä valitsemalla ajanvarauskalenteriksi "Aamulähdöt 9 reikää", jossa oletusasetuksena onkin Lähtötii 10. Klo 9 jälkeen on mahdollista pelata 18 reiän kierroksia, ja ne tosiaan lähtevät myös väylältä 10 poikkeuksellisesti.

Ilmastus tehdään koneellisesti iskemällä umpipäisellä tapilla reikiä kasvualustaan. Näihin ilmastusreikiin ruohon juuret kasvavat mielellään, mikä mahdollistaa veden ja ravinteiden tehokkaamman imeytymisen laajemmalta alueelta. Ilmastuksen yhteydessä kentälle levitetään usein hiekkaa, eli suoritetaan dressaus, joka parantaa kasvualustaa.

Kasvualustan läpäisevyydestä ja juuriston hapensaannista on pidettävä jatkuvasti huolta. Erityisesti viheriöiden pinnalle kertyy ajan myötä orgaanista ainesta kuolleesta kasvustosta, mikä yhdessä jalanjälkien ja hoitokoneiden painon kanssa tiivistää maata. Tämä johtaa kuitukerroksen syntymiseen, joka toimii sienen tavoin estäen hapen ja ravinteiden imeytymisen kasvukerrokseen ja hidastaen kuivumista. Samalla kasvitautien riski kasvaa, ja griinin pinta pehmenee, mikä tekee siitä alttiin pallojen ja kenkien aiheuttamille vaurioille.

Tilanteen korjaaminen vaatii mekaanisia toimenpiteitä. Tästä syystä viheriöitä, väyliä ja lyöntipaikkoja on ilmastettava ja hiekoitettava säännöllisesti. Ilmastuksen tarve riippuu kentän kasvualustasta ja käyttöasteesta, joten jokaiselle kentälle on valittava sopivat hoitotoimenpiteet yksilöllisesti.