Uuden kapteenin tervehdys
Tervehdys Hirsalan golfari,
täällä melkoisen täydellisesti golfiin hurahtanut Hirsalan uusi kapteeni Kirkkonummelta.
Ensimmäisen kerran lyödessäni golflyönnin, tiesin heti että se on tässä :). Laji, joka on sopivasti haastava ja jossa riittää opittavaa kaikilla osa-alueilla.
Golfin pelaamisen aloitin aloittelijana Hirsalassa kentän perustamisen alkuaikoina vuonna 2008. Siksi onkin suuri ilo ja kunnia ottaa vastaan Hirsalan kapteenin luottamustehtävä tulevalle kaudelle. Tarkoitukseni on antaa oma panokseni kentän seuratoiminnan kehittämiseen ja houkuttelevuuden kasvattamiseen vieraspelaajakohteena.
Hirsala on yksi Suomen parhaista kentistä niin kenttätoiminnan, palvelun kuin tilojen osalta. Pidetään se sellaisena myös jatkossakin. Tehdään yhdessä asioita jotta jokainen Hirsalassa pelaava kokee olevansa lämpimästi tervetullut meille ja viihtyvänsä. Olethan minuun yhteydessä, kun sinulla on ajatuksia ja ideoita kentän toiminnan kehittämiseen. Yhteistyöllä onnistumme parhaiten!
Tämän kauden golfkierrokset on omalta osaltani Suomessa pelattu. Nyt on hyvä aika alkaa rakentaa pelikuntoa tulevalle kaudelle. Sopivasti liikuntaa, lyöntiharjoituksia, hyvää ruokaa ja lepoa on teemani talven kuukausille kotimaassa.
Mukavaa loppusyksyä ja talvea kaikille!
Pia Rekomaa, 0400 870 863, pia.rekomaa(a)gmail.com