Sarvvikin eritasoliittymä kantatie 51:llä avataan kokonaisuudessaan liikenteelle 5.7.
Sarvvikin eritasoliittymän eteläpuolen rampit ja kantatie 51:n ylittävä Sarvvikin risteyssilta avataan liikenteelle torstaina 5.7.2012.
Eritasoliittymän ramppien avautuessa vanhat tasoristeykset poistuvat käytöstä ja liikenteen turvallisuus paranee.
Sarvvikin eritasoliittymän ramppien avautuessa bussipysäkit siirtyvät lopullisille paikoilleen. Helsingin suunnan pysäkki sijaitsee Helsingin suuntaan laskevalla rampilla ja Kirkkonummen suunnan pysäkki Kirkkonummen suuntaan laskevalla rampilla. Eritasoliittymän pohjoispuolella, kiertoliittymästä noin 40 metriä pohjoiseen, sijaitsevat bussipysäkit molemmin puolin Sundsbergin maantietä.
Alueella jatkuvat kantatie 51:n pohjoisen ajoradan rakennustyöt. Rakennustöiden jatkuessa eritasoliittymän pohjoispuolen rampit liittyvät toistaiseksi eteläiselle ajoradalle. Alueen liikennejärjestelyt on kuvattu oheisessa kartassa.
Muutoksista tiedotetaan postia, pelastuslaitosta sekä alueella sijaitsevia asuttuja kiinteistöjä.
Ajantasaista tietoa liikennejärjestelyistä löytyy parannushankkeen verkkosivuilta.
Liikennevirasto ja Destia Oy pahoittelevat töistä aiheutuvaa häiriötä.
Lisätietoja
Jukka Hietaniemi, projektipäällikkö, Liikennevirasto puh. 0400 422 251, jukka.hietaniemi@liikennevirasto.fi
Tapio Niskala, Maarakennustyöt ja liikennejärjestelyt, Destia Oy puh. 0400 503 371, tapio.niskala@destia.fi
Seppo Tuovinen, Työmaapäällikkö, Destia Oy, puh. 0400 503 380, seppo.tuovinen@destia.fi
Vuoden 2013 aikana valmistuva kantatie 51:n Kirkkonummi–Kivenlahti -välin parannushanke lisää liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Rakentamisen aikana kantatie 51 parannetaan moottoritieksi noin 10 kilometrin osuudelta, ja siihen rakennetaan kolme uutta eritasoliittymää sekä 10 uutta siltaa.