Hirsalan Kesä jäsenemme silmin!
Hirsalan kesä ja Walter Hagen
Keskikesän valoisat illat ja varhaiset aamut kutsuvat pelaamaan. Hirsalassa voi tähän aikaan vuodesta kokea suomalaisen luonnon lumoa. Kalliomänniköiden välissä viehättävästi kiertävä polku johdattaa lyöntipaikalle. Käki kukkuu jossakin ja telkkä sukeltaa. Pesivien pikkulintujen laulua kuuluu vielä juhannuksen jälkeenkin, mutta railakkain laulullinen alkukesä alkaa olla takana. Tuulen puolesta on useimmiten aamuin ja illoin tyynempää kuin keskipäivällä.
Hirsalan griineillä ja vihreillä väylillä saa nauttia täysin siemauksin kentänhoidon saavutuksista. Katse on pallossa ja keskittyessä peliin ympäröivä todellisuus jää sivummalle. Kun nostaa palloa reiästä, on oiva hetki irrottaa ajatusta hetkeksi pelistä. Varsinkin siirtymiset seuraavalle tiiauspaikalle ovat antoisia. Silloin on hyvä hetki rauhoittua ja nauttia luonnosta. Pelikin todennäköisesti siitä paranee.
Juhannuksesta eteenpäin kasvillisuus on täyteläisen kukkeaa. Hirsalan luonnon mieleenpainuvimpia näkyjä on kenttää reunustavien soiden yksinkertainen kauneus. Erityisesti etuysin lopulla – ja varsinkin yhdeksännelle tiiauspaikalle tultaessa – kävelyä reunustaa valkea hohde. Suopursut kukkivat. Ja ne tuoksuvat, niin että niitä on muinoin käytetty varpuna, joilla on karkotettu luteet nurkista ja ylläpidetty liinavaatekaapissa hyvää tuoksua. Puutarhojen alppiruusujen lähisukulainen, Rhododendron tomentosum, on soiden kaunistaja.
Yhdentoista major-turnauksen voittaja Walter Hagen tulee mieleen. Aikansa tähtipelaajan sanat tavoittavat jotakin hetkessä elämisestä, Hirsalankin suloisessa suvessa, 2020-luvulla.
”You’re only here for a short visit. Don’t hurry, don’t worry. And be sure to smell the flowers along the way.”
(kirjoittanut ja kuva Matti Nieminen)